
AGENDA

EPÄONNISTUMINEN, PELKO, TULEVAISUUS
Suomessa ei ole aikaisemmin ollut näin voimaannuttavaa konseptia kiusaamista vastaan.
Oppitunnin agenda puhuttelee oppilaiden lisäksi
myös aikuisia: me kaikki pelkäämme jotain,
mutta kehään kannattaa silti mennä!
Mietitään
yhdessä
p. 050 514 0662
KIUSAAMISESTA KIPU.
Kiusaamisesta KIPU. on rouhea oppitunti pelon ja epäonnistumisen fiiliksistä.
Live-esitys antaa työkaluja myös tulevaan, sillä se tarinallistaa tavoitteiden tärkeyden ja on elävä esimerkki
onnellisista lopuista.
Nyrkkeilyn moninkertainen Euroopan mestari Amin Asikainen ja viihteen monitaituri Mikko Kartano ovat luoneet seisauttavan konseptin kiusaamisesta. Heitä molempia taustoittaa omakohtainen kokemus kiusattuna, Asikaista myös rooli kiusaajana.
Oppilaitoksille suunnattu Kiusaamisesta KIPU. on konsepti, joka ravistelee henkisesti, antaa työkaluja omaan ajatteluun ja jakaa empatian lahjoja, jotta ymmärrys toistemme paremmasta kohtelemisesta kasvaisi.
Suomessa ei ole aikaisemmin ollut näin voimaannuttavaa konseptia kiusaamista vastaan.
Oppitunnin agenda puhuttelee oppilaiden lisäksi myös meitä aikuisia: me kaikki pelkäämme jotain,
mutta kehään kannattaa silti mennä!
JÄTÄ VIESTI
YHTEYSTIEDOT
Antti Skön
050-514 0662
Mikko Kartano
044-555 9755